Kategoriat
Puistokirje

PuistoKirje Syyskuu 2026: Syyskausi!

Suunnistuskausi jatkuu syksyn treeneillä ja huipentuu syksyn Puisto -kisoihin!

OC Puiston syyskausi on nyt virallisesti alkanut! Syyskauden aikana treenikapteenit ovat Eero ja Mika, jotka vastaavat treenien, kisojen ja muiden tapahtumien aikatauluttamisesta ja niistä tiedottamisesta.

Syyskausi tulee olemaan monipuolinen: tarjolla on Antonin järjestämiä suunnistustreenejä, PuistoMastersia sekä Puiston viralliset Mestaruuskisat, joissa sarjoina on perinteisesti päivä, yö, sprintti ja pitkä matka.

Antonin suunnistustreenejä tullaan järjestämään syyskaudella neljä kertaa. Suunnistustreenit on tarkoitettu sekä kovempitasoisille että aloittelevammille suunnistajille. Treenit tarjoavat monipuolisesti erilaisia teemoja, kuten kompassisuunnistukseen keskittymistä, parisuunnistusta, pelkistetyillä kartoilla suunnistusta ja paljon muuta. Treeneissä pääsee toki myös kokeilemaan taitojaan täysin normaaleilla suunnistusradoilla. Tämä on yksi Puiston jäsenyyden parhaita etuja, kaikki mukaan! Ensimmäiset treenit ovat jo tänä torstaina 3.9. klo 17:30! Merkkaa IN/OUT!

Mestikset lähtevät käyntiin samalla, ja Päivämestaruus järjestetään ensi keskiviikkona 9.9. Kurjolammella! Merkkaa itsesi IN/OUT Nimenhuutoon.

Syyskauden päätapahtumia:

Muista merkata itsesi kaikkiin tapahtumiin ajoissa IN/OUT Nimenhuutoon!

Näiden lisäksi tullaan myöhemmin syksyllä järjestämään kuntoa kohentavia mäkitreenejä, tekniikkaan ja nopeuteen keskittyviä juoksutreenejä sekä muita yhteisiä treenejä. Näistä lisää myöhemmin.

Tervetuloa nauttimaan syksyn suunnistuksista ja treeneistä!

Treenikapteenit Eero ja Mika

Kevätkaudelle lanseeratut tasoituskertoimet on olleet käytössä PuistoMasters -kisoissa. Tulokset ja pisteet ratamestarien analyysien yhteydessä (katso linkit alla).

Syyskaudelle on laskettu uudet metsätasoitukset. Kevät- ja kesäkauden 2026 PuistoMastersit, Jukola, Firmaliigat ja muut DataPuistossa olevat kisat on otettu mukaan laskentaan ja vastaavasti 2024 alkukausi tiputettu pois.

Uudet tasoitukset löydät PuistoDriveltä 🔐. PuistoMasters 2026-4 mennään kevätkauden tasoituksilla loppuun asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.