Kategoriat
Kisat

OC Puiston mestaruuskisat 2013

Kisat käytiin, voittaja kukitettiin, kilpailukutsun esilläolosta jätettiin protesti. Draamaa OC Puiston ensimmäisissä mestaruuskisoissa!

OC Puiston historian ensimmäinen pitkän matkan mestari on Mika, toiseksi kiri Mark vaikka juoksikin aluksi väärään maaliin ja kolmanneksi Eerik. Kärkikolmikko mahtui parin minuutin haarukkaan. Kisa juostiin eGamesin yhteydessä 6.6km A-radalla. Alla tulokset (ja tässä linkki koko eGamesin tulosluetteloon)

1

Mika on aiemmin esiintynyt Montun Uhon joukkueessa, mutta mestaruus luonnollisesti velvoittaa harkitsemaan jatkoa. Samoin voidaan todeta Antin osalta, joka liitettiin mukaan kisaan Lehtikaskentien risteyksessä matkalla lähtöpaikalle (pyytämättä ja yllättäen tietty). Antti tunnetaan Olarin Omien Poikien riveistä.

Reittejä kakkosrastille oli monia – varsin syheröisiä jopa!

kakkonen

 

Myös kolmoselta neloselle etenivät kolme gps-seurannassa ollutta kilpailijaa aivan omia polkujaan…

nelonen

 

Kolmikon vertailun näet täältä.

Koska OC Puisto on joviaali kuntosuunnistajien yhteenliittymä ja jotta kenellekään ei tulisi paha mieli, julkaistaan tässä yhteydessä tuloksia myös segmenteittäin. Mikäli joku kokee, että kaipaa vielä vaikkapa ”Nopein kivenkiertäjä” -plakaateja, voi ottaa yhteyttä suoraan Puiston empatiajaostoon.

Lähdöstä kolmosrastille nopein oli Pekka. Mika tosin hönkäsi niskaan eikä Anttikaan ollut kaukana.

2

Kolmoselta viitoselle kiireisintä kyytiä piti Eerik. Mestari Martikainen teki tasaista työtä ja oli myös tällä segmentillä vain puoli minuuttia perässä.

3

Kun pahimmat rastivälit oli jo takana, viitoselta seuraavat seitsemän rastia ja maaliin tykitti Juha, mutta eroja ei niin paljon syntynyt.

4

Hieno kisa. Ennen kauden paketointia otetaan vielä syyskuun lopussa / lokakuun alussa yömestaruuskisat.

Reitit OC Puiston kartta-arkistossa!

Markin reitti.

Mestari-Mikan reitti ja oraakkelimainen kommentti:

Kun lukee karttaa tarkasti, niin välttyy pahoilta pummeilta. Ja heti, kun luulee olevansa kartalla eikä oikeasti ole ihan varma missä tarkalleen on, niin siitähän lähdetään väärille urille. Pysy kartalla, vaikka se hidastaisi vauhtia!

Jumbo-Juhan reitti ja kootut selitykset omasta suunnistamisesta:

Ekalle rastille varma lähestyminen. Kun homma kerran sujuu, voi ottaa yhdet ”kiinalaiset” (=180 astetta väärään suuntaan polkua). Onneksi kompassikin löytyy (+2min). Kakkosta lähestyttäessä syke tasaantuu 165:een. Lähestyminen on hallittua, mutta rastipistettä ei löydy. Lähdetään nöyrästi hakemaan polkua lännestä. Ei löydy. Mennään sitten kaukolämpökeltaiselle saakka (+8min). Neloselle mennessä tulee taas ihmeellinen ajautumisvirhe (kompassisuunnat!) ja kiertoa (+3min). Viitoselle hölmö reitinvalinta (+1min) ja ehkä sen takia rastinhakua (+4min). Viitoselta maaliin virheet lasketaan sekunteina. Seitsemäntoista minuuttia virheitä (QuickRouten avulla analysoituna) on vaan aivan liikaa. Positiivista oli se, että vauhti oli hyvää ja hieman huolellisemmalla tekemisellä sijoitus Puiston mestaruustaistossa olisi ollut parempi kuin nyt. Loppupätkän takia 7+

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.