Nyt on takana jo toinen Tunturisuunnistus. Ensimmäiseni suunnistin elokuussa 2012 Ylläksellä ja viimeisimmän viimeisimmän (vai viimeisen?) kuluneena viikonloppuna Saariselän maisemissa.
Miksi minä olen näihin tapahtumiin päätynyt, enhän minä ole suunnistaja? En muista koskaan ilmoittautuneeni Tunturisuunnistukseen, mutta jotenkin nimeni on päätynyt OC Puiston listoille.
Tänä vuonna tiesin jo, mitä odottaa. Kaksi päivää tunturissa vastaisivat rasitukseltaan maratonin juoksemista, joten tankkasin reippaasti ennen kilpailua. Lisäksi mukana oli täysi repullinen urheilujuomaa ja geelejä.
Ensimmäinen päivä
Puukko kalahti vaskooliin Kaunispään huipulla lauantaina klo 14 kilpailun alkamisen merkiksi. Edessä oli ensimmäisen päivän 21,1 km B-rata. Yhteislähtö oli alamäkeen, jonne kirmasimme parini Juhan kanssa kovalla vauhdilla.
Alamäkijuoksu maastossa ei kuulu vahvoihin puoliini, joten sykkeet nousivat nopeasti 95 %:iin, minkä lisäksi reidet taisivat ensimmäisen kerran hapottaa jo ensimmäisen tunnin aikana. Reipas etukäteistankkaus ei tukenut tätä vauhdinjakoa, ja niin oksennus jo kolkutteli kurkussa ja vatsa kiukutteli saavuttaessa 1,5 tunnin kohdalla ylämäkeä kakkosrastille. Ampiaisystäväni tuolloin kuitenkin tuikkasi vasempaan pohkeeseen, mistä sain hyvän syyn ryhdistäytyä ja palasin tajuihini. Tämän jälkeen olo helpotti (ehkä osittain johtuen myös siitä, että helle hidasti Juhan vauhtia).
Lauantain lopputulos: 23,35 km ajassa 3:07 ja sijoitus 16/23. Hävisimme Eerikin ja Markin (sijoitus 15/23) parille 6 minuuttia. Syynä liian hidas eteneminen rastille 4, suunnistuksen puolella Juha sen sijaan teki erinomaista työtä ja toi meidät suoraan rasteille.
Toinen päivä
Toisen päivän aamuna reidet vielä kivistivät, mutta muuten olo oli yllättävän freesi. Kun kisakeskukseen oli kävelty pari kilometriä, niin jalatkin vetreytyivät. Lähdimme ajamaan Eerikiä ja Markia takaa 20,7 km B-radalle hyvin fiiliksin. Vauhti ensimmäiselle rastille edettäessä oli taidoilleni ja kunnolleni paljon ensimmäisen päivän aloitusta realistisempi.
Etenimme hienosti tunnin ja pääsimme ensimmäisen rastin rastiympyrään (vieläpä nopeammin kuin Eerik ja Mark). Mutta sitten tapahtui jotain odottamatonta: rasti ei löytynytkään suunnitellulla tavalla, ja jäimme etsimään ensimmäistä rastia yli tunniksi. Rastin ympärillä pyörimisestä kertyi yli 3 km ylimääräistä matkaa, ja löydettyämme vihdoin rastin pääsimme jatkamaan ensimmäiseltä rastilta eteenpäin, kun päivän kilpailua oli kulunut jo yli kaksi tuntia.
Kakkosrastille edettiin hienosti, tosin pienellä koukkauksella (5 minuutin pummi). Tossu nousi yllättävän kevyesti metsässä ja maastoaskel alkoi löytyä. Kolmoselle jatkettaessa ongelmat alkoivat jälleen ilmaantua: jo ensimmäisen päivän lähdössä hapotetut reidet alkoivat taas jäykistyä ja jokainen askel tuntua. Eteneminen raapivassa tunturikoivikossa ei myöskään auttanut asiaa.
Juhalla askel lensi, ja niin kaulaa välillemme kertyi välillä jo reilut 100 metriä, vaikka Juha joutui edelleen odottelemaan. Kiivetessämme louhikkoista joenpohjaa ylöspäin jo hiljaa toivoin, että vihdoin saapuisimme rastille, mutta töyräälle noustuani näin Juhan vain viilettämässä eteenpäin. Jatkettuamme vielä muutaman kilometrin aloin voimakkain sanankääntein marista liian pitkistä rastiväleistä. Juhan todetessa, että rastille olisi vielä 3 km ja maaliin enää 5 km matkaa ymmärsin, ettei kaikki ole kunnossa.
Pikakokouksemme lopputulos oli se, että Juha oli matkalla jo nelosrastille ja minä vasta kolmoselle. Vaikka olin kyllä fyysisesti käynyt kolmosella noustuani joentöyräälle, en ollut ymmärtänyt käyneemme rastilla ja leimannut emittiä. Kunnian miehenä Juha oli sitä mieltä, että emit kyllä palataan leimaamaan ja lisäksi tarjoutui (geelipussipalkalla) yksin huolehtimaan tästä ylimääräisestä lenkistä. Tässä vaiheessa aikaa suoritukseemme oli kulunut jo vajaa neljä tuntia.
Odotellessani Juhaa tunturin kauniilla rinteellä reilut 20 minuuttia kykenin ensimmäistä kertaa Tunturisuunnistuksissa nauttimaan upeista maisemista (yleensä painan vain eteenpäin viiden asteen näkökentällä tuijottaen Juhan tossuja). Toki odottelu auttoi aerobiseen palautumiseen, mutta huolimatta pienestä käveleskelystä reidet olivat armottomasti jumiutuneet, kun yritin jälleen alkaa juosta Juhan palattua. Noin sadan metrin tuskan jälkeen onnistuin sulkemaan kivut pois mielestäni ja pystyin taas juoksemaan. Loppumatka maaliin sujuikin kommelluksitta ja suhteellisen hyvällä vauhdilla (siis ainakin nopeammin kuin Eerik ja Mark).
Sunnuntain lopputulos: 28,25 km (Juhalla 33,1 km) tuntureilla ajassa 4:49 ja sijoitus 22/22. Eerik ja Mark selvisivät sijalle 14/22 ajassa 3:16.
Yhteistulokset
Sunnuntain sattumukset tiputtivat meidät yhteistuloksissa sijalle 21/22, aikaa kulutimme 7:56:03. Eerik ja Mark ylsivät sijalle 13/22 ajalla 6:16:51. Suunnistusta tuntureilla kertyi yli 50 km.
OC Puiston tuorein rekrytointi pro-pari Juha P. ja Miika keräsi joukkueellemme kunniaa ottaen hopeaa H21A-radalla (25,9 km + 25,2 km) ajalla 5:33:38.
Mitä tästä opittiin?
Mitä reissusta opittiin? Ongelmani suunnistajana: (1) en osaa vielä riittävästi lukea karttaa, (2) maastoaskelta ei ole vieläkään löytynyt, (3) kartan lukeminen juostessa ei onnistu, (4) kuntoa pitää kohottaa, (5) pitäisi ymmärtää sovittaa kilpailusarja oman kunnon ja taitojen mukaiseksi.
Hyvässä porukassa on kuitenkin mukava kisata. Tuntureissa koetut kärsimykset unohtuivat nopeasti, kun pääsimme illastamaan aurinkoisella parvekkeellamme, nauramaan päivän pummeille GPS-seurannassa ja tietenkin pelaamaan Riskiä (Eerik ja Mark voittivat, toisina Juha P. ja Miika, hyvinä kolmosina Juha ja Timo).
Kuten yleinen sanonta kuuluu, ei kahta ilman kolmatta. Nähtäväksi jää, soveltuuko tämä kuitenkaan Tunturisuunnistuksiini.
